keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Chicago

Mun viimeinen viikonloppu ensimmäisen perheen kanssa vietettiin Chicagossa ja koko viikonloppu oli tosi onnistunut. Oltiin siellä kolme päivää, meillä oli tosi mukava hotelli ja paljon tekemistä. Käytiin sellasella city-lights kiertoajelulla, ihailtiin kaupungin mahtavia valoja, opetin Marylle ja Kevinille luistelua, vietettiin aikaa Millenium-puistossa, shoppailtiin, syötiin ja käytiin Lincoln-puiston eläintarhan jouluvaloja kattomassa. Mahtava viikonloppu ja edelleenkin oon sitä mieltä, että Chicago kuuluu mun lempi kaupunkeihin!


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Halloween

Vihdoinki saan aikaiseksi kerrottua jotakin Halloweenista! Halloween on täällä paljon isompi juttu kuin suomessa joten oli tosi hauska kokea Amerikkalainen versio siitä. Koulussa oli pukeutumiskilpailu ja itse olin Elsa. Koulun jälkeen valmistaudutiin jakamaan karkkia lapsille, joten vaihdoin Elsa-asun zombiin. Illalla myyöhemmin lähdettiin heittelemään talouspaperia ihmisten taloihin ja puihin. Tää oli tosi hauska juttu mistä en eds tiennyt ennen tänne tuloa! Suomessa varmaan joutuis ongelmiin tollasesta :D





Tykkään kuinka syksyn tullen kaikki muuttuu syksyiseksi; kaupat, kahvilat, maisemat ja ihan kaikki.
Tästä klikkaamalla pääsette vielä katsomaan pienen videon mitä kuvasin meidän tp reissulla.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kuulumisia



Multa on kyselty tosi paljon että miksen ole kirjoitellut mitään ja miten menee. Syytä siihen mulla ei ole, en ole vaan jaksanut ja oon ollu aika kiireinen. Tänään kuitenkin k oitan päivittää kaiken taas ajan tasalle. Kaikenkaikkiaan mulla menee hyvin. Koulu on sitä samaa mitä ennenkin. Marching bandi loppu tossa kuukausi sitten. Kisoja meillä taisi olla yhteensä neljä, joista yksi voitettiin ja lopuissa sijoituttiin toiseksi. Nyt ollaan sitten konserttibandin parissa josta en oikein tykkää koska mut vaihdettiin pianosta huiluun ja se ei onnistukkaan monen vuoden tauon jälkeen enään niin hyvin. Lokakuussa mulla alko myös koris, mikä on mulle ihan uusi laji, mutta kyllä mä pikkuhiljaa alan sitä ymmärtämään. Koriksen parissa mulla menee suurin osa ajasta koska meillä on kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina kahden tunnin treenit ja pelejä yhdestä peräti neljään viikossa. Just nyt istunkin bussissa matkalla peliin. Koriksen lisäksi mä olen scholastic bowlissa, mikä on akateemisten aineden tietämistä. Tarkoituksena on se, että ollaan viiden hengen tiimeissä toista koulua vastaan, joku kysyy ajattelua ja oppiaineiden tuntemusta vaativan kysymyksen ja se tiimi kumpi tietää vastauksen painaa nappia ja saa vastata. Kysymykset on aika vaikeita koska suurin osa liittyy kirjallisuuteen ja amerikan historiaan, mutta on siellä onneksi tieteitä, fysiikkaa ja maantietoakin. Tässä jutussa meillä on treenit kahdesti viikossa ja kisoja silloin tällöin. Kouluaktiviteettien parissa vietän siis suurimman osan ajasta, mutta siellä ne kaveritkin on. Tänään esimerkiksi mulla oli koulua 8:15-15.13 scholastic bowl oli 15:15-16:15, sen jälkeen kävin nopeasti kaupassa ostamassa vähän evästä ja tulin takaisin koululle mistä bussi korispeliin lähti 16:40. Peli alkaa kuudelta ja loppuu yhdeksän aikaan illalla. Kotona olen kymmenen maissa ja koitan sitten vähän vilkaista huomista koealuetta. Onneksi mulla on läksytunti keskellä päivää niin yleensä ei läksyä kotiin jää.

Nyt kun kaikki on varmaan ajantasalla mun koulun suhteen voisin alkaa kertoa mitä muuta on tapahtunut. Millään en kaikkea muista, mutta aloitetaanpa vaikka siitä, että viime viikolla muutin uuteen kotiin. Muutto sujui hyvin vaikka olihan se haikeaa jättää perhe ja tuttu koti. Onneksi nään kuitenkin niitä päivittäin kun tule syömään ja uudessa perheessäkin menee hyvin. Nyt on loppukokeet meneillään ja huomena alkaa joululoma ja mä suuntaan Floridaan! Pari viikkoa sitten oli halloween ja kiitospäivä joista kirjotan erikseen. Black fridaykin tuli koettua ja siitä tykkäsin kyllä paljon. Vietettiin yksi viikonloppu taas Chicagossa ja siitäkin koitan keroa erikseen. Laitan tähän loppuun nyt vähän kuvia viimeajoilta ja toivottavasti seuraava postaus on vähän parempi ja ei niin pitkän ajan päästä. Hyvää lomaa kaikille!

Viimenen bändikilpailu
Koris juttuja
Bändin joulukonserttia ja muita kuvia
Seniori-illasta kuva ja hyviä ruokia
Kiitospäivä ja black-friday
1. -   2. Bandin seniorit 3. Maryn piparitalo ei oikee meinannu mennä kasaan 4. Mun uutta perhettä