Nyt kuitenkin voisin kertoa hieman itsestäni. Käyn lukiota, ja olisin aloittamassa syksyllä toista luokkaa, ellen lähtisi vaihtoon. Opiskelen aika monia eri aineita ja niin olisi tarkoitus jatkaa Amerikassakin. Harrastan ratsastusta, lumilautailua, pianon soittoa ja kaiken näköistä urheilua ryhmäliikuntatunneista epäsäännöllisiin juoksulenkkeihin. Pidin myös kokkikerhoa alakoululaisille ja tykkään kokkailla muutenkin. Mitään tavoitteita harrastusten suhteen minulla ei ole, teen kaikkea vähän fiiliksen mukaan. Tarkoituksena olisi jatkaa suunnilleen samoja harrastuksia ensi vuonnakin, ainakin jossain määrin, mutta haluaisin kokeilla jotain muutakin. Tykkään valo- ja videokuvata, joka tulee varmasti näkymään täällä blogissakin. En ole koskaan ollut kovin hyvä
En oikein osaa sanoa miksi olen lähdössä vaihtoon. Tottakai haluan oppia (uutta) kieltä, erilaista kulttuuria, tutustua ihmisiin ja kokea aivan erilaisen vuoden kuin mihin olen tottunut. Vietin viime kesän USA:ssa, Oregonissa kesävaihtarina ja se varmasti vaikutti ainakin jossain määrin päätökseeni. Missään vaiheessa en tosin varsinaisesti päättänyt, että haluan lähteä vaihtoon, se vain jotenkin tapahtui. Täytin hakupaperit, kävin haastatteluissa, minut hyväksyttiin, sain sijoitustiedot, ilmoitin koululle, etten tule ensi vuonna ja sain viimeinkin viestä host-perheeltäni. Vasta siinä vaiheessa taisin oikeasti ymmärtää, että olen lähdössä. Nyt kuitenkin päätös tuntuu oikealta ja olen iloinen, että hain vaihtoon. Alla muutamia kuvia viimekesän vaihdosta.
Tässä taisi olla kaikki tällä kertaa ja seuraavassa postauksessa kerron sijoitustiedoistani ja vähän jotakin ensimäisestä perheestäni. Perheitä minulla tulee siis olemaan kolme, koska kyseessä on Rotary-järjestön kautta tehtävä vaihtovuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti