Otsikossa oleva lause on se, mitä olen viimepäivinä kuullut todella paljon.
Tänään tulee ensimmäinen postaus täältä Illinoista. Olen ollut täällä jo yli viikon ja mulla menee hyvin! Aika kuluu kauhean nopeasti kun koko ajan on jotakn tekemistä. Arthur on kiva ja kaunis pikku kylä täynnä mukavia ihmisiä. Kaikki ovat niin ystävällisiä ja mut otetaan vastaan hyvin. Mulla on niin hyvä perhe kun toivoa saattaa ja tästä olen todella iloinen, koska ensimmäinen perhe on se, mikä vaikuttaa varmasti koko vaihtovuoteen eniten. Olen tavannyt myös toisen perheeni jo useamman kerran ja hekin vaikuttavat tosi mukavilta.
Mulla on ollut paljon tekemistä eikä vielä kertaakaan ole tullut sellaista tunnetta että haluaisin takaisin kotiin. Olen alkanut sopeutua hyvin ja mitään suuria vastoinkäymisiäkään ei ole vielä eteen tullut. Ainoa asia mikä on osoittautunt pieneksi ongelmaksi on koulun pukukoodit, koska esimerkiksi liikunnassa ei saa käyttää juoksutrikoita tai toppeja, ja tietenkin nämä ovat ainoat urheiluvaatteet mitä toin mukana tänne. Onneksi sitä kuitenkin ollaan Amerikassa, joten joka pakasta löytyy ostoskeskuksia ja halpoja vaatteita.
Saavuin Chicagon lentokentälle torstaina ja siellä muo vastassa oli ensimmäisen perheen isä, toisen perheen äiti ja toisen perheen sisko Elyse. Matka kesti 3 tuntia, mutta se meni todella nopeasti jutellessa ja katsellessa maisemia, täällä on ihan älyttömän pajon maissipeltoja! Sinä iltana tapasin vielä vähän muita ihmisiä täältä ja kävin nukkumaan melko ajaoissa, koska aikaerorasituksen ja valvomisen takia olin todella väsynyt. Seuraava aamupäivä meni kokonaan tavaroita purkaessa ja iltapäivällä lähdin mun tulevan luokkalaisen Eilin mukaan jalkapallotreeneihin katsomaan, jos se olisi jotakin mitä haluan tehdä. Vaikuttihan se tosi kivalta, mutta he harjoittelevat 10 tuntia viikossa, joten päätin, että ei ainakaan vielä. Illalla menin myös Elysen kanssa näkemään hänen ystäviä nuotiolle, mikä oli kyllä enemmänkin kokko. Oli mukavaa tavata muita suunnilleen saman ikäisiä, tosin suurin osa heistä on menossa jo collegeen, joten en tule näkemään heitä koulussa.
1. Chicagoa ilmasta 2. Elyse 3. Kim, Erin, minä, Mycaela, Elyse 4. Mary
Lauantaina mentiin Arthurian apple dumpling festivaaleille. Se ei ollut mikään iso juttu, mutta pääsinpähän näkemään paraatin ja maistamaan vähän uusia ruokia. Sen jälkeen lähdettiin ostamaan koulutarvikkeita ja illalla mentiin siskoni Maryn, Eilin, heidän poikaystävien ja niiden pikkuveljien kanssa altaalle, jonka seurauksen mulla on vieläkin kloorivedestä värjääntyneet vihreät hiukset.
Sunnuntaina lähdin aamulla perheeni kanssa kirkkoon, joka oli melko samanlainen kuin suomessa, mutta vähän rennompi. Päivällä mulla oli Rotary järjestön järjestämät tervetulojuhlat, joissa kävi ihmisiä moikkaamassa muo ja esittäytymässä. Nimistä en muista varmaan yhtäkään, mutta silti kiva tapahtuma. Illalla kävin ensimmäistä kertaa täällä ollessani juoksemassa naapurin Elenan kanssa. Juokseminen täällä on ihan kamalaa, sillä ilma on niin kosteaa, kuumaa ja raskasta, että hengittäminen on vaikeaa. En tiedä miten tulen selviämään koulun jokaviikkoisista juoksutesteistä...
Maanantaina käytiin ilmoittautumassa kouluun ja sain tehdä mun lukujärjestyksen. Koska olen vaihtari, mulle annettiin vähän helpotusta ja sain valita kaikki kurssini itse. Mulla oli jopa mahdollisuus kieltäytyä liikunnasta, joka on täällä kuulemma ihan kamalaa, mutta ajattelin vältellä vaihtarikiloja ja ottaa liikunnan. Nyt kyllä kun tarkemmin ajattelee ei olisi pitänyt... Kouluun ilmottautumisen jälkeen mentiin tunnin päässä olevaan isoon kaupunkiin shoppailemaan.
Tänään kävin aamulla tutustumassa paikalliseen hevostalliin, missä saisin varmaankin alkaa ratsastaa. Se oli aika mieleenkiintoista, sillä he ratsastavat Western-varusteilla ja kutsuvat tyyliään Natural horsemanshipiksi. En vielä oikein päässyt perille siitä, mutta siinä jotenkin yritetään olla käskemättä hevosta ja saada se tottelemman mielen avulla tai jotakin vastaavaa. Kuulostaa oudolta, mutta se on oikeastaan ihan mielenkiintoista ja kun se toimii niin todella miellyttävää sekä hevoselle, että ihmiselle. Saa nähdä miten ratsastus täällä alkaa sujua. Iltapäivällä mentiin Maryn kanssa naapuriin kokkaamaan kiinalaista ruokaa. Tällä naapurilla on kuulemma oma kokkiohjelma ja ruokakin oli sen mukaista. Ensi kerralla voidaan kuulemma kokata jotain suomalaista! :D Tänään lähdetään vielä illalla varmaankin käymään jossain ja huomenna alkaakin koulu. Olisin vielä voinut lomailla, etenkin kun koulu on täysin vieras, eikä siellä ole edes ilmastointia! Mulla tulee tukalat ensimmäiset viikot, mutta eiköhän se siitä ala sujua. Mun lukujärjestyksessä on koulua joka päivä 8-16, niinkuin kaikilla muillakin ja opiskelen anatomiaa, fysiologiaa, biologiaa, psykologiaa, sosiologiaa, taiteita, englantia, liikuntaa, soitan bändissä ja sitten mulla on vielä joku current events, mistä en oikeastaan tiedä mitään.
Heei kiva kuulla et sulla menee hyvin ! :) Tee taas uutta postausta kun kerkeet on meinaan kiva lueskella sun kuulumisia ja katella ihania kuvia. Onko hiukset palannut ennalleen vai joko oot varailemassa aikaa kampaajalle :D ? Voi olla noi liikunta tunnit aluksi vähän rankkoja kun ilmasto on ihan eri , mutta kyllä sä selviit tuut sitten ihan huippukuntosena kotiin :D <3
VastaaPoistaJoo kuhan saan kuvia niin koitan kirjoitella! Hiukset on vielä vähän vihertävät mut eiköhän ne kohta jo oo ihan normmalit :D Joo liikunta on täällä vähän rankkaa mutta voin ihan rehellisesti sanoo että kun kaikkia muita kattoo liikuntatunnilla nii ihan hyvin mä joukkoon sovin.. :D
Poista