Viimeviikon perjantainan (hups melkeen viikko sitten) oli meidän koulun tämän lukukauden ensimmäinen futispeli. Itse soitan orkesterissa pianoa, joten joudun soittaa jokaisessa pelissä, mutta sen jälkeen mulla on vapaata. Meidän orkesterin osuus on siis se, että alussa me marssitaan paikalle, soitetaan God Bless America samalla kun lippu nousee salkoon, sen jälkeen Fight song kannustukseksi omalle joukkueelle. Tämän jälkeen alkaa peli ja puoliajalla tullaan takaisin ja soitetaan The Lion Kingin teemamusiikki. Kaikki kappaleet meni ihan hyvin. Kahden viikon päästä meillä on ensimmäinen bandikilpailu ja alkaa jo pikkuhiljaa paniikki iskeä, koska meidän ohjelma on kuusi minuuttia pitkä ja nuottien käyttö ei ole sallittua kilpailuissa. Mun siis pitää opetella koko kappale ulkoa ja soitin sen ensimmäistä kertaa kokonaan vasta eilen... Kokonaisuudessaan ohjelma kuulostaa tosi hyvältä! Täytyy saada kuvattua se tänne vaikkapa kilpailussa.
Puoliajan jälkeen sain lähteä etsimään kavereita katsomosta ja niiden kanssa olinkin sitten myöhemmälle iltaan saakka. Oli hauska ilta ja ehdottomasti meen jatkossakin peleihin. Oispa Suomenkin kouluissa kaikkea tällaista, koska näissä jos jossain se School Spirit tulee esille kun kaikki pukeutuu koulun vaatteisiin ja kannustaa kotijoukkuetta (vaikka hävittiinkin rankasti 8-48).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti