sunnuntai 20. syyskuuta 2015

St. Louis RYE Trip

Meillä oli tänä viikonloppuna kaikkien Central Illinoin ja Southern Illinoin vaihtareiden kanssa reissu St. Louisiin. Lähtö oli perjantaina heti koulun jälkeen. Täältä mun kaupungista otettiin mukaan Tanskalainen Charlotte joka tuotiin tänne Denvillestä asti ja ajettiin sitten toiseen kaupunkiin missä oli osa vaihtareista. Niiden kanssa samalla kyydillä mentiin Lichfieldiin, missä nähtiin muita rotareita, syötiin ja vietettiin yö. Meitä jaettiin vähän eri perheisiin ja mä menin Charlotten ja Selinin kanssa samaan paikkaan. Meillä ei ollut patjoja joten nukuttiin kokolattiamatolla makuupusseissa ja aamulla herätys oli 5:45, vähän väsytti. Sieltä sitten lähdettiin Mc. Donaldsiin aamupalalle, missä tavattiin muut vaihtarit. Eri autoissa suunnattiin kohti St. Louisia. Ensimmäisenä mentiin eläintarhaan, mikä on kuulemma Pohjois-Amerikan paras eläintarha. Me ei ehditty nähdä hirveesti eläimiä kun tehtiin vähän kaikkea muuta, mutta oli hauskaa senkin edestä. Eläintarha kuvia en laita tähän, koska niitä olisi ihan liikaa.




Eläintarhan jälkeen meille käytiin hakemassa Subista leivät ja vähän muutakin evästä ja istuskeltiin siinä ulkopuolella syömässä ja tutustumassa toisen piirin vaihtareihin.


Tästä lähdettiin ajamaan kohti St. Louis downtownia ja Archia. Perillä otettiin yksi iso ryhmäkuva ja lähdettiin jonottamaan Archin huipulle pääsyä. Kun viimein päästiin sisään, hissi oli aika kauhea kokemus. Saan olla kiitollinen, ettei mulle ole ahtaan- tai korkeanpaikan kammoa, sillä hissi oli sellainen kananmunan muotoinen pikkukoppi, mihin mahtui viisi ihmistä ihan vierivieressä ja hissin ovi oli lasia, mistä näki ajoittain alas asti. Koko koppi myös heilui koko ajan ylöspäin mennessä. Ylhäällä oli ihan pienet ikkunat mitä vasten maattiin ja pystyi ottaa kuvia. Näkymät oli hienot mutta ei mikään turistiystävällisin kohde!








Archin jälkeen lähdettiin vielä käymään vanhassa oikeustalossa ja käveltiin hieman kaupunkia ympäri. Taas oli ihan älyttömän lämmin joten toi kävely ei ollut kovin nautinnollista, mutta onneksi kaupunki oli kivan näköinen! Viiden jälkeen suunnattin koululle, jossa syötiin, juteltiin, pelattiin ja vaihdeltiin pinssejä. Yhdentoista aikaan levitettiin makuupussit liikkasalin lattialle ja käytiin nukkumaan. Suoraansanoen järkyttävä yö kovalla lattialla haisevassa liikuntasalissa, mutta onneksi sentään oli hyvä reissu :D Aamulla oli herätys 7:30, syötiin aamupala, pakattiin tavarat, sanottiin heipat ja lähdettiin kotiin. Nää vaihtarireissut on kyllä tosi kivoja ja meijän piirissä niitä pyritään järjestämään joka kuukausi. Kaikki meidän piirin vaihtarit tulee onneksi tosi hyvin toimeen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti